Matti saapui taloon

 Oli aika muuttaa vähän blogin otsaketta ja sisältöä... nyt vaan oli sen aika! Onni saapui viime maanantaina kotiin ja itkulta ei taaskaan säästytty.

Noniin, Matti on myös saapunut meille. Matti on siis Oorbellen kennelin kasvatti ja virallisesti Oorbellen Matt.Vallan suloinen pieni kooikerhöntin alku onkin. Pennut syntyivät 24.2 (Matin nimipäivä muuten). Päätös pennusta oli tehty osittain jo silloin kun kuulin Annelta Keira-Peter vol.2 pentueen suunnitelmista. Kolmeviikkoisia pentuja pääsin katsomaan ja Matti sieltä oli jo kahden A:n tiimissä valittu... eikä se kieltämättä huono valinta ollutkaan.
Onnin poismeno tuli yllätyksenä ja vähän ristiriitaisin tuntein pentua menin hakemaan. Matti ei ole korvike, ei kenenkään tilalla eikä todellakaan pikapäätös. Asiaa on mietitty kauan ja olin valmis kolmen koiran talouteen. Noa täytti juuri viisi ja oli aika harkita uutta pikkuista kasvamaan.

Mutta herra Matti! Herra M on rohkea ja pitää erittäin paljon ruuasta. Ensimmäisillä sapuskoilla ei syömisestä tosin meinannut tulla mitään, sillä herran oli aina välillä tultava heiluttamaan häntää ja siinä samassa pyllyä mammalle. Yksinoloa ollaan harjoiteltu ja äänekäs aloitus meillä onkin ollut. Fakta on kuitenkin se, että Matti tulee olemaan Noan kanssa keskenään työpäivät ja yksinoloon on vaan totuttava. Luonnollisesti meillä käy ruokkija ja ulkoiluttaja ainakin kerran työpäivän aikana. Kolmeen ruokaan siirryttiin heti ja se ei ole tuottanut ongelmia... tuntuu että kello tunnetaan varsin hyvin jo. Ulkona käydään ahkerasti ja kotona jos vahinko sattuu, niin 90%:sti se tehdään paperille. Hieno pieni mies! Hyvin tuo on kotiutunut :)

Noan mielestä hän on vielä vähän liian aikuinen leikkimään pennun kanssa. Tällä hetkellä sanoisin meidän olevan tasolla "Matti on näkymätön". Olen tosin sitä mieltä, että Noan tekisi oikeasti mieli leikkiä Masan kanssa, mutta ei ylpeys anna vielä periksi. Pikkuhiljaa pienin askelin etenemme.

Hitto, en saa ladattua kuvia tänne... täytyy laittaa kunnon kuvakollaasi myöhemmin sitten.

-P

Voi kuinka me sinua kaivataan...

Ei saatu Onnia korjattua, eikä paremmaksi paikattua.... Maailman parhaalle sheltille jouduin sanomaan hyvästit 3.4.2013.

Varasin siis Onnille röntgenin ajan ja 3.4 aamulla mentiin reippaana jäälenkin jälkeen eläinlääkärille. Vanha tekijähän tuo pappa oli kuvauksissa ja minäkin sain tutut suojavarusteet päälle (en edelleenkään ole raskaana). Kuvia otettiin kolme ja sitten odoteltiin aulassa. Eläinlääkäri kutsui huoneeseen ja aloitti lauseen "Ikävä kyllä laihtumisen syy näkyy kuvissa..." Sitten alkoi posket kastua ja siinä sitten kuuntelin koira sylissä sanoja kuten "saattohoito" massiivinen vatsalaukun kasvain" "tuhkaus" "eutanasia"... MITÄ? Piti vaan käydä kuvissa ja lähteä siitä kotiin tulosten jälkeen. Vatsassa siis massiivinen kasvain, joka esti sapuskan imeytymisen. Siinä sitten jossain usvassa istuin Onni sylissä tunnin ja mietin mitä tehdä, vaikka aika selvää se oli mitä tapahtuu. Äitikin siinä kävi hyperventiloimassa, mutta oli pakko lähettää se takaisin kotiin, sillä juuri sitä ei nyt olisi tarvittu. Siskosta oli sanoinkuvaamaton apu. Loppujen lopuksi eläinlääkäri tuli kysymään mitä olin päättänyt ja sanoja ei vaan suusta tullut, mutta niitä ei tarvittu. Onni sai rauhoittavat ja kuiskasin viimeiset sanat papan turkkiin ja sitten olikin aika päästää paras ystävä pois.

, 

Onni 3.12.2000-3.4.2013

Onni tulee aina olemaan spesiaali ja tulen vertaamaan kaikkia koiria Onniin väistämättä. Meidän talouteen ei varmasti vähään aikaan (josko koskaan)tule shelttiä. Sitä yhteyttä ei vaan voi selittää. Miettii vaan miten kakara sitä on ollut, kun Onni astui elämään ja nyt lähennellään kolmeakymppiä. Se on nähnyt kaiken ja aina ollut iloisena kotona vastassa. Erossa ollaan oltu yhtäjaksoisesti enimmillään viikko... vastassa lentoasemalla oli erittäin loukkaantunut sheltti, joka ei edes päin katsonut :)

Onnilla oli paljon ystäviä, niin kaksi kuin nelijalkaisiakin. Onni oli helppo ottaa mukaan minne vain, kun se tuli kuitenkin toimeen kaikkien koirien kanssa. Ollaan vietetty aikaa niin australianpaimenkoirien täyteisessä mökissä, kuten yksi Agirotu myös belggareiden kanssa. Haukusta ja korvien asennosta pystyi jo lukemaan onko vastaantulija ystävä vai vieras. Viisaskin se oli, ymmärsi paljon sanottua ja sanomatonta.

Sain anteeksi jopa sen, että viisi vuotta sitten meidän perhettä tuli täydentämään pieni kooikerhondjen alku. Kaksi viikkoa Noa oli Onnille ilmaa, kunnes yhtenä kesäisenä päivänä aloitettiin yhteiset leikit. Tuollainen harmaarparta on käsittämättömän iso apu pennun kasvatuksessa ja vielä kun pentu pitää harmaapartaa miltei parhaana asiana maailmassa, niin minulle jäi rutkasti vähemmän työtä. Miten tämä on sitten Noaan vaikuttanut... Noa ei aluksi varmaan edes ymmärtänyt ettei Onni tule kotiin, se on varmaan vaan hoidossa. Ensimmäistä kertaa luottohoitolassa käydessämme Noa loi muhun sellaisen "katseen", ehkä tuo sitten tajusi sen. Hyvin on yksinelo mennyt, vaikka olen aina pitänyt Noaa sellaisena "enemmän duoo, ku sooloo"-versiona.Itselle on ollut vaikeampaa, kun mietin mihin lenkillä tarvitaan tuota toista kättä? Miksi namupalat pitää edelleen puolittaa? Onko niin, että ulkona ei enää tarvitse huutaa tai läpsytellä käsiään?

Paljon hyviä muistoja jäi kertomatta. Onni oli yksi ja ainoa, ainutkertainen.

Miten Onni korjataan, paremmaksi paikataan?

Onnin kanssa käytiin jälleen eläinlääkärissä... Pappa on luuta ja nahkaa :( Sanoin eläinlääkärillekin, että olen vetkuttanut tätä käyntiä, sillä Onni on muuten oma itsensä: vetää samoja lenkkejä, juo normaalisti ja iltasapuskalla meni jopa kerran pentti-pokerinaamana Noan kupista syömään yhden palan kanankoipea :D... syöminen ei  kiinnosta, varsinkaan aamulla. Vyyhtiä alettiin purkamaan labrakokeilla ja niissä ei mitään erikoista. Vertauskohtana olin säästänyt viime kesänä virtsatietulehduksen vuoksi otetut labrat ja niissä myös vain urea ja verensokeri koholla. Niistä ei siis minkäänlaista vastausta mihinkään, sillä ne olivat niin vähän koholla, ettei se kuitenkaan vaikuttanut epänormaalilta (hirrrveen selkeä). Valkosolut lähetettiin erittelylaskentaan, mutta nekin normaalit. Sehän poissulki sitten ainakin kaikki "lihasta syövät" taudit listalta. Ensi viikolla suunnitelmissa on varata aika röntgeniin, jossa kuvattaisiin Onen vatsa- ja rintaontelo kasvaintautien poisulkemiseksi. Tiedän, että jos sieltä jotain löytyy ei tehtävissä saata olla yhtikäs mitään, mutta haluan kuitenkin tietää miten tästä etiäpäin Onnin kanssa jatketaan... ja tietenkin miten mahdollinen kasvaintauti vaikuttaa Onnin elämänlaatuun nyt ja vastaisuudessa. Pala nousee kurkkuun, kun edes asiasta kirjoittaa... varsinkin. kun sateenkaarisilloille on tällä viikolla lähtenyt taas ainakin kaksi suurta persoonaa. Mutta en halua asiaa sen enempää nyt ajatella, vaan mennään päivä ja tutkimus kerrallaan eteenpäin.

Vaikkakin uusi työ kehitysvammaisten parissa on osoittautunut mukavaksi, kiitos asukkaiden ja työkavereiden, on ihanaa viettää ansaittua viikonloppuvapaata pitkästä aikaa!! Aamulla käytiin poikain kanssa hillumassa tunnin lenkki jäällä, vain me ja yksi ainokainen hiihtäjä + arska! Sirrisilmät nauttivat täysin tassuin koskemattomasta hangesta ja vapaudesta. Ihme hepuleita saivat ja jokainen lumimakuu eli pilkkireikä oli merkattava! Vasta kun asteltiin kotia kohti, alkoi parkkari täyttyä hiihtäjien ja mäenlaskuun tulevien perheiden autoista.
Huomenna Annen ja Julian kanssa kisaamaan, on meinaan mun ja Noban eka startti tälle vuodelle... osaakohan sitä mennä radalle, kun edustaa rotuyhdistystä:)? Täytyy vaan toivoa, ettei radalle ole eksynyt lehtiä tai roskia :D, me nimittäin bongataan ne heti! Kenraaliharkat ennen kisoja meni sitten aivan päin anusta, niinhän ne tuppaa menemäänkin... tietää kuulema hyviä kisoja sitten!

Kävimpäs tuossa yksi tiistaipäivä katsomassa uusia Oorbellen tulokkaita. Ihan hirveen, kauheen ällöttäviä koko poppoo. Keira oli ihan että unohda noi ja HUOMAA MINUT :) !! Ihan outo Oorbellen-sukupuolijakauma, kun pentulaatikosta löytyi vain 3 urosta ja kokonaiset 5 naisen alkua. Aivan ihania pikku-mötiköitä olivat! Se voipi olla, että näitä nassikoita pitää mennä uudestaankin katsomaan, jos Anne, Keira ja Julia huolivat :)

Oorbellen Matt

Shhh, ihan hiljaa vaan nukut siinä :)

Okei jengi, pääasia on, että aukkoja ei synny... jokainen koskettaa veljeen tai siskoon jollain ruumiinosalla :D

Tässä sitä ollaan, O niin kuin Oorbellen

Olen ollut pienenä apuna yhden jälkikurssin materiaalin teossa, lähinnä tyyliin "Mitä neuvoja aloitteleville?" Noan valjaista lähti kuvia, jos mahtuisivat matskuun mukaan.

Viikon ilopilleri

On ne komiat ja ILMAN lukkoja tietenkin, ettei herrrrkkä kooikerhondje ota pelkotilaa!

No eipä muuta tähän hätään, päivitellään taas kun on asiaa!
-P

Muutosta

Tässä on tovi mennyt, kun on yrittänyt itsensä ja koiransa tietenkin saada muutosten tuulista ehjänä läpi. Pienessä ajassa on paljon tapahtunut ja sulattelu vie aina oman aikansa.

Yksi muutos, mihin olen edelleen erittäin tyytyväinen on Noan harkkapaikan vaihdos maneesista --> Korkeavireen hallille. Muutos on tuonut positiivista vipinää niin koiraan, kun emäntääkin. Lisäksi se, että halli on kävelymatkan päässä kotoa takaa Nobille hyvät lämpät ja jäähdyttelyt. Ensimmäisellä kerralla mietin, että mitä hittoa tuli tehtyä... koira ei mennyt kontakteja, hyppäsi putken yli läpimenon sijaan ja oli muutenkin aivan pihalla :/ Nooh, hitaasti lämpenevä kooikerhöntti on osittanut pelkoni ja mietintäni turhaksi ja Noan kanssa on nykyään(-kin) ilo treenata. Hierojan kommenttien mukaan, myös lihaksisto on mielissään tästä muutoksesta ja jumittelu on vähentynyt. Kisakärpänen pörrää ympärillä, mutta pitäisi valjastaa itselleen kisakaveri, jonka kanssa lähteä matkaan.

Toinen isompi muutos on oma työpaikan vaihdos, joka ei ehkä ole näin aluksi sujunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta periksi ei anneta. Uusi asiakasryhmä, uudet työtehtävät ja kasvanut vastuu pisti pienen ihmisen puntit tutisemaan, mutta muutosta on onneksi tulossa ja laskua pehmennetty. Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Paikkahan on selainen, johon voi vierailulle ottaa myös haukuja ja ajattelin, että Noa lähtee tupatarkastukselle heti kun olen itse päässyt hommaan sisään.

On tässä sitten muutakin, mutta laitan niistä sitten asian varmistuttua lisää. Ei viitsi hehkuttaa, jos suunnitelmat menee mönkään ;)

Noalle tuli postia muutama päivä sitten ja kuoresta paljastui Katrin kanssa ideoimamme Pöllöpanta yhdelle pöllölle. Olin niin tohkeissani asiasta, että oliivinvihreä muuttui oravanvihreäksi :) Rakastuin tuohon kankaan printtiin ja vihreä väri on aina ollut must, niin tällainen ihana syntyi, KIITOS Katrin Koirahuoltamolle . Ajattelin, että Onni-papan valjaatkin voisi päivittää, jos yhtä ihana kuosi löytyisi. Olisipa sitten majakka ja perävaunu sävysävyyn myös ulkoillessa.
Onni on kärsinyt taas vahvasta "Kevättä rinnassa"- syndroomasta, kun Noalla on hormonit hyrrännyt ja häntä pyörinyt sisällä ja ulkona.

Ensimmäiset mejä-ilmotkin on lähtenyt maailmalle. Toukokuussa ja kesäkuussa on lähimaastoissa kokeet, niin toivottavasti päästään ykkösjahtiin. Meidän koutsi/suunnistaja on vaan nielaissut pesupallon, mutta pitäisi kuulema pysyä yhtenä kappaleena vielä heinäkuuhun :)
Jännä miten noi koiraharrastukset on niin erilaisia, kun toisessa lajissa toivoo sitä nollaa ja toisessa nolla on lisäharkan paikka :)

Eipä muuta tähän hätään, adios!
-P

Pakkopysäytys

...nimittäin emännällä: kuume, yskä, nenä vuotaa ja sitä rataa. Aivan puun takaa tuli mahtipontinen räkätauti höystettynä pikku jipoilla :( Voitte vaan kuvitella mitä se tarkoittaa ukkojen (tai yhden herrasmiehen)elämässä, "piip piip piip" *katson sinua anovasti, jotta ymmärrät tuskani* "HUOH, huoh" *jatkan tapitusta, koska ruhosi ei sohvalta liiku* "PIII-IIIP"!!! Sitten on piiloteltu nakkeja ja tehty omia versioita namipalloista ja kuljeteltu vessapaperirullia vessasta roskikseen keittiöön...  Raahauduin myös keskelle järven jäätä, mutta takaisin jouduin kääntymään kun taju meinas lähteä. Onni on asian kanssa ihan ok ja köllitään sohvalla tai sängyssä.

Pari viikkoa ollaan tosiaan päästy lenkille tuohon lähilätäkön jäälle! Kivan lenksan sa siellä kierettyä ja ukot saa kirmaa vapaana. Innostuin niitä yks päivä vähän kuvailemaankin.
Siellä ei ole onneksi ollut hirveästi hiihtäjiä, kun latuja tuntuu tänä vuonna olevan PALJON! Omasta mielestä enemmän kun viime vuonna. Asia on ihan ok, mutta ne mölyt vois oikeasti jokainen "Juha Mieto" pitää ihan mahassaan, kun ei oikeasti voi koiran kanssa enää kävellä missään missä ei olisi latua vedetty. Hiihto on ihan jees laji, jos siitä tykkää. Itse sain siitä tarpeekseni koulussa, koulu tappoi innostuksen moneen urheilulajiin vaikka liikunta oli yksi lempiaineistani.
Tässä jään kuvasatoa:

Pakko oli laittaa tää viimenen epäonnistuneenonnistunut kuva, kun se jotenkin korostaa meidän tärähtänyttä pientä perhettä. Olen usein yksin ja seurassa miettinyt miten paljon omistaja vaikuttaa koiran luonteen lopputulokseen. (Tämä on sitten sellaista omaa lämpöhöyryistä ei mitenkään tieteellistä tai siihen pohjautuvaa lörpöttelyä, vaan minun omaa paatosta.) Tykkään itse, että koirassa on joitain sellasia "persoonallisia" juttuja, joita ei välttämättä muissa koirissa ole, mutta joista tunnistaa koiran tavallaan MINUN koirakseni. Pojilla niitä on monta ja mietinkin, että kuinka paljon oma hörhömäisyys vaikuttaa lopputulokseen? No tiedä häntä, mutta ihanat kaverukset ovat ja toivon, että seuraavakin tapaus on vähintään yhtä koominen :)

Agiharkoissa meillä on mennyt nyt Noan kanssa tasaisen hyvin, olen ollut tosi tyytyväinen alkuvuoden treeneihin ja jopa se kadoksissa ollut kisakipinäkin saattaa sieltä taas ottaa liekkiä. Pomo töissä on pitänyt huolen, että viikonloppuina ei ainakaan kisaamaan päästä lähiaikoina, mutta katsotaan! Lisenssiä en ole vielä hankkinut edes, mutta olen jotain saanut tehdyksi... nimittäin ilmoitin Noan MH-luonnekuvaukseen Mäntsälään huhtikuussa. Tätä mietin jo viime kesänä, mutta sitten en saanut ilmoitettua meitä mihinkään ja nyt sitten kun Spanieliliitto kokeen järjestää, niin päätin tarttua tilaisuuteen. Katsotaan, mitä tuleman pitää... tunnen Noan suht hyvin, mutta on kiva kuulla ja nähdä miten pikku-ukko toimii tälläisessä tilanteessa.

Ei mulla muuta, nyt pakko mennä takaisin lepäilemään!

-P

Anti-Joulua!

Voin sanoa näin kaupassa työskentelevänä immeisenä, että en muuten laita tikkua ristiin ton joulun suhteen. Joulussa parasta on pikkujoulut ja karmeinta ne hirrrrveet joululaulut. Amen, eikä muuta!

Hiljaiseloa on ollut ja ei tässä nyt kummoisia ole edes tapahtunut. Lunta on tullut reippaasti ja karvaset kämppikset meni asiasta aivan sekaisin :) Hienointa on saada töihin puhelinsoitto vanhemmilta, että "Sun koiras on ihan sekopäitä! Oli pakko päästää Onni irti, koska en hallinnut sitä." Onni 12v, ei hallinnassa! Nauratti ja naurattaa kyllä vähän edelleen. No herranjestas, sehän se... Onni täytti 3.12.2012 täydet 12 vuotta. Ihana papparainen on jo seniori ja ulkona käyminen on välillä sellaista "köpöttelyä". Ja mahtavaa, että aina niin täysillä ulos lähtevä koira ei enää aamulla jaksais millään herätä aamupissille :) Tosin, jos vapaana pääsee mettälenkille, on meininki rivakkaa ja pappa jaksaa yli tunnin lenkkejä helposti.

Ei oo mitään uudempia kuvia, kun kun..kun ei nyt ole!

Noa vinkkaa silmää kaikille kivoille ladyille!


Noa harkkailee Korkeavireellä ja pikkuhiljaa alkaa taas tatsi löytymään. Käytin ukon hierojalla viime viikolla ja muutos on kuulema huomattava. Ei jumia siellä, eikä jumia täällä. Nyt vaan on mietinnässä, että edustanko ensi vuonna vielä Kanavan Koirakiltaa vaiko rotuyhdistystä? Killassa tulen aina kuitenkin olemaan jotenkin osallisena, mutta en siellä treenaa. Kouluttaja Ninin kanssa ollaan monesti naureskeltu sille, että olen oikeasti ollut 13v, kun hän on minut eka kertaa nähnyt. Olin kuitenkin 16v kun Onni muutti meille ja nyt olen vielä vanhempi :) Monet kisat olin mukana ennen oman koiran hankkimista ja eräänkin kerran on lähetinä tullut juostua radan ja toimiston väliä. Muistoja muistoja <3

Ikuisuusprojekti on päätöksessä ja tämä tyttö on papereita vaille Sosionomi (Amk). Paperit saan ulos 21.12.12 eli siis ei niitä tarvitse edes hakea, kun tulee maailmanloppu. Keskityn siten olennaiseen ja lähden keikalle Helsinkiin 20.12 ja paperit tulee postissa... jos kusti selviää!

Ei nyt oikee irtoo, katsotaan toiste kun on ehkä jotain kerrottavaa :)
-P

Päivitystä

No jo on suppeeta, kun tuntuu ettei enää saa tätä konetta auki että tänne jotain kirjoittaisi. Tuo puhelin on ilmeisesti liimautunut käteeni ja auta armias, jos se rikkoontuisi!! Ei herätyskelloa, ei kelloa yleensäkään, ei muista yhtään puhelinnumeroa, ei pääse facebookkiin joka halvatun minuutti ja voi luoja, ei WhatsAppia. Huhhuh, vaatii taas hivenen itsetutkiskelua nämä elämän tärkeysjärjestykset :)
Viimeinen harjoittelu pulkassa ja vielä viimeinen rutistus opparia edessä ja sitten...???... Valmis? Asia on aina ollut siellä jossain tulevaisuudessa ja nyt se on kuukauden päässä, niin pistää vähän miettimään.

Entäs kirjoitelman pääosanäyttelijät, mr Oo ja mr Noo. Herra Onni on voinut hyvin ja alkanut syömäänkin taas suhteellisen normaalista. Ehkä se todella pitää paikkansa, etä kun lakkaa stressaamasta, niin asia helpottuu. Onnin kohdalla siis ensin ei syöty aamumixejä, sitten ei syöty iltaluita ja lopuksi jopa ei syöty yhtään mitään. Kunnes sain eräältä erittäin viisaalta naiselta neuvon, että syötä sille papalle sitä mistä se tykkää. Ja tadaa, nyt syödään aamumixejä ja luitakin... niitä mistä Onni tykkää. Luuta ja nahkaa tuo koira vielä on, mutta jaksaa lenkillä ja on ikäisekseen pirteä, niin kyllä se tästä. Noa kyllä syö ja söi.... ja söi myös osaksi Onninkin sapuskan. Hmmm, dilemma: Toinen koira lihoo ja toinen laihtuu, vaikka ruokaa tai sen määrää ei ole muutettu. DOU! Ratkaisin tämän ongelman ja opettelimme Noan kanssa uuden toiminnon, joka kulkee nimellä: Ilman lupaa EI mennä toisten ruokakupille. Mamman pitäisi vaan muistaa "vapauttaa" ukko, joskus kun on käynyt niin että koira makaa kupin vieressä ("useamman" minuutin)ja odottaa lupaa mennä nuolemaan toisen kuppi :)

Oltiin 20.10 Tampesterissa tai siis Lempäälässä Huittisen Harrin koulutuksessa. Bullbenz-agi nimellä se taisi kulkea ja kyllä siellä olikin monta punavalkoista liitelijää. Harri oli loistava kouluttaja ja osasi lukea vireen laskut ym. vieraista koirista. Tykkäsin todella paljon.
Agilityssa muutenkin on jonkin verran tapahtunut harkkamuutoksia, kun siirryttiin Kanavalta treenaamaan Korkeavireelle. Saatiin hyvä päivä ja hyvä kellonaika, niin mikäs siinä. Muutoksen syynä matka ja koiran kroppa. Noalla on kuitenkin aikas pitkä selkä ja se mielestäni oireilee turhan paljon maneesilla, ei varmasti tee hyvää hyppiä ja liikkua siellä maneesin perunapellossa. Mukava kuulla Katrin mielipide seuraavalla hierontakerralla. 

No eipä tässä muuta, puolet jäi varmasti kirjoittamatta, kun vieläkin muistissa (ei maistissa) lauantain pikkujoulut :)

Pia