Miten Onni korjataan, paremmaksi paikataan?

Onnin kanssa käytiin jälleen eläinlääkärissä... Pappa on luuta ja nahkaa :( Sanoin eläinlääkärillekin, että olen vetkuttanut tätä käyntiä, sillä Onni on muuten oma itsensä: vetää samoja lenkkejä, juo normaalisti ja iltasapuskalla meni jopa kerran pentti-pokerinaamana Noan kupista syömään yhden palan kanankoipea :D... syöminen ei  kiinnosta, varsinkaan aamulla. Vyyhtiä alettiin purkamaan labrakokeilla ja niissä ei mitään erikoista. Vertauskohtana olin säästänyt viime kesänä virtsatietulehduksen vuoksi otetut labrat ja niissä myös vain urea ja verensokeri koholla. Niistä ei siis minkäänlaista vastausta mihinkään, sillä ne olivat niin vähän koholla, ettei se kuitenkaan vaikuttanut epänormaalilta (hirrrveen selkeä). Valkosolut lähetettiin erittelylaskentaan, mutta nekin normaalit. Sehän poissulki sitten ainakin kaikki "lihasta syövät" taudit listalta. Ensi viikolla suunnitelmissa on varata aika röntgeniin, jossa kuvattaisiin Onen vatsa- ja rintaontelo kasvaintautien poisulkemiseksi. Tiedän, että jos sieltä jotain löytyy ei tehtävissä saata olla yhtikäs mitään, mutta haluan kuitenkin tietää miten tästä etiäpäin Onnin kanssa jatketaan... ja tietenkin miten mahdollinen kasvaintauti vaikuttaa Onnin elämänlaatuun nyt ja vastaisuudessa. Pala nousee kurkkuun, kun edes asiasta kirjoittaa... varsinkin. kun sateenkaarisilloille on tällä viikolla lähtenyt taas ainakin kaksi suurta persoonaa. Mutta en halua asiaa sen enempää nyt ajatella, vaan mennään päivä ja tutkimus kerrallaan eteenpäin.

Vaikkakin uusi työ kehitysvammaisten parissa on osoittautunut mukavaksi, kiitos asukkaiden ja työkavereiden, on ihanaa viettää ansaittua viikonloppuvapaata pitkästä aikaa!! Aamulla käytiin poikain kanssa hillumassa tunnin lenkki jäällä, vain me ja yksi ainokainen hiihtäjä + arska! Sirrisilmät nauttivat täysin tassuin koskemattomasta hangesta ja vapaudesta. Ihme hepuleita saivat ja jokainen lumimakuu eli pilkkireikä oli merkattava! Vasta kun asteltiin kotia kohti, alkoi parkkari täyttyä hiihtäjien ja mäenlaskuun tulevien perheiden autoista.
Huomenna Annen ja Julian kanssa kisaamaan, on meinaan mun ja Noban eka startti tälle vuodelle... osaakohan sitä mennä radalle, kun edustaa rotuyhdistystä:)? Täytyy vaan toivoa, ettei radalle ole eksynyt lehtiä tai roskia :D, me nimittäin bongataan ne heti! Kenraaliharkat ennen kisoja meni sitten aivan päin anusta, niinhän ne tuppaa menemäänkin... tietää kuulema hyviä kisoja sitten!

Kävimpäs tuossa yksi tiistaipäivä katsomassa uusia Oorbellen tulokkaita. Ihan hirveen, kauheen ällöttäviä koko poppoo. Keira oli ihan että unohda noi ja HUOMAA MINUT :) !! Ihan outo Oorbellen-sukupuolijakauma, kun pentulaatikosta löytyi vain 3 urosta ja kokonaiset 5 naisen alkua. Aivan ihania pikku-mötiköitä olivat! Se voipi olla, että näitä nassikoita pitää mennä uudestaankin katsomaan, jos Anne, Keira ja Julia huolivat :)

Oorbellen Matt

Shhh, ihan hiljaa vaan nukut siinä :)

Okei jengi, pääasia on, että aukkoja ei synny... jokainen koskettaa veljeen tai siskoon jollain ruumiinosalla :D

Tässä sitä ollaan, O niin kuin Oorbellen

Olen ollut pienenä apuna yhden jälkikurssin materiaalin teossa, lähinnä tyyliin "Mitä neuvoja aloitteleville?" Noan valjaista lähti kuvia, jos mahtuisivat matskuun mukaan.

Viikon ilopilleri

On ne komiat ja ILMAN lukkoja tietenkin, ettei herrrrkkä kooikerhondje ota pelkotilaa!

No eipä muuta tähän hätään, päivitellään taas kun on asiaa!
-P

Muutosta

Tässä on tovi mennyt, kun on yrittänyt itsensä ja koiransa tietenkin saada muutosten tuulista ehjänä läpi. Pienessä ajassa on paljon tapahtunut ja sulattelu vie aina oman aikansa.

Yksi muutos, mihin olen edelleen erittäin tyytyväinen on Noan harkkapaikan vaihdos maneesista --> Korkeavireen hallille. Muutos on tuonut positiivista vipinää niin koiraan, kun emäntääkin. Lisäksi se, että halli on kävelymatkan päässä kotoa takaa Nobille hyvät lämpät ja jäähdyttelyt. Ensimmäisellä kerralla mietin, että mitä hittoa tuli tehtyä... koira ei mennyt kontakteja, hyppäsi putken yli läpimenon sijaan ja oli muutenkin aivan pihalla :/ Nooh, hitaasti lämpenevä kooikerhöntti on osittanut pelkoni ja mietintäni turhaksi ja Noan kanssa on nykyään(-kin) ilo treenata. Hierojan kommenttien mukaan, myös lihaksisto on mielissään tästä muutoksesta ja jumittelu on vähentynyt. Kisakärpänen pörrää ympärillä, mutta pitäisi valjastaa itselleen kisakaveri, jonka kanssa lähteä matkaan.

Toinen isompi muutos on oma työpaikan vaihdos, joka ei ehkä ole näin aluksi sujunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta periksi ei anneta. Uusi asiakasryhmä, uudet työtehtävät ja kasvanut vastuu pisti pienen ihmisen puntit tutisemaan, mutta muutosta on onneksi tulossa ja laskua pehmennetty. Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Paikkahan on selainen, johon voi vierailulle ottaa myös haukuja ja ajattelin, että Noa lähtee tupatarkastukselle heti kun olen itse päässyt hommaan sisään.

On tässä sitten muutakin, mutta laitan niistä sitten asian varmistuttua lisää. Ei viitsi hehkuttaa, jos suunnitelmat menee mönkään ;)

Noalle tuli postia muutama päivä sitten ja kuoresta paljastui Katrin kanssa ideoimamme Pöllöpanta yhdelle pöllölle. Olin niin tohkeissani asiasta, että oliivinvihreä muuttui oravanvihreäksi :) Rakastuin tuohon kankaan printtiin ja vihreä väri on aina ollut must, niin tällainen ihana syntyi, KIITOS Katrin Koirahuoltamolle . Ajattelin, että Onni-papan valjaatkin voisi päivittää, jos yhtä ihana kuosi löytyisi. Olisipa sitten majakka ja perävaunu sävysävyyn myös ulkoillessa.
Onni on kärsinyt taas vahvasta "Kevättä rinnassa"- syndroomasta, kun Noalla on hormonit hyrrännyt ja häntä pyörinyt sisällä ja ulkona.

Ensimmäiset mejä-ilmotkin on lähtenyt maailmalle. Toukokuussa ja kesäkuussa on lähimaastoissa kokeet, niin toivottavasti päästään ykkösjahtiin. Meidän koutsi/suunnistaja on vaan nielaissut pesupallon, mutta pitäisi kuulema pysyä yhtenä kappaleena vielä heinäkuuhun :)
Jännä miten noi koiraharrastukset on niin erilaisia, kun toisessa lajissa toivoo sitä nollaa ja toisessa nolla on lisäharkan paikka :)

Eipä muuta tähän hätään, adios!
-P

Pakkopysäytys

...nimittäin emännällä: kuume, yskä, nenä vuotaa ja sitä rataa. Aivan puun takaa tuli mahtipontinen räkätauti höystettynä pikku jipoilla :( Voitte vaan kuvitella mitä se tarkoittaa ukkojen (tai yhden herrasmiehen)elämässä, "piip piip piip" *katson sinua anovasti, jotta ymmärrät tuskani* "HUOH, huoh" *jatkan tapitusta, koska ruhosi ei sohvalta liiku* "PIII-IIIP"!!! Sitten on piiloteltu nakkeja ja tehty omia versioita namipalloista ja kuljeteltu vessapaperirullia vessasta roskikseen keittiöön...  Raahauduin myös keskelle järven jäätä, mutta takaisin jouduin kääntymään kun taju meinas lähteä. Onni on asian kanssa ihan ok ja köllitään sohvalla tai sängyssä.

Pari viikkoa ollaan tosiaan päästy lenkille tuohon lähilätäkön jäälle! Kivan lenksan sa siellä kierettyä ja ukot saa kirmaa vapaana. Innostuin niitä yks päivä vähän kuvailemaankin.
Siellä ei ole onneksi ollut hirveästi hiihtäjiä, kun latuja tuntuu tänä vuonna olevan PALJON! Omasta mielestä enemmän kun viime vuonna. Asia on ihan ok, mutta ne mölyt vois oikeasti jokainen "Juha Mieto" pitää ihan mahassaan, kun ei oikeasti voi koiran kanssa enää kävellä missään missä ei olisi latua vedetty. Hiihto on ihan jees laji, jos siitä tykkää. Itse sain siitä tarpeekseni koulussa, koulu tappoi innostuksen moneen urheilulajiin vaikka liikunta oli yksi lempiaineistani.
Tässä jään kuvasatoa:

Pakko oli laittaa tää viimenen epäonnistuneenonnistunut kuva, kun se jotenkin korostaa meidän tärähtänyttä pientä perhettä. Olen usein yksin ja seurassa miettinyt miten paljon omistaja vaikuttaa koiran luonteen lopputulokseen. (Tämä on sitten sellaista omaa lämpöhöyryistä ei mitenkään tieteellistä tai siihen pohjautuvaa lörpöttelyä, vaan minun omaa paatosta.) Tykkään itse, että koirassa on joitain sellasia "persoonallisia" juttuja, joita ei välttämättä muissa koirissa ole, mutta joista tunnistaa koiran tavallaan MINUN koirakseni. Pojilla niitä on monta ja mietinkin, että kuinka paljon oma hörhömäisyys vaikuttaa lopputulokseen? No tiedä häntä, mutta ihanat kaverukset ovat ja toivon, että seuraavakin tapaus on vähintään yhtä koominen :)

Agiharkoissa meillä on mennyt nyt Noan kanssa tasaisen hyvin, olen ollut tosi tyytyväinen alkuvuoden treeneihin ja jopa se kadoksissa ollut kisakipinäkin saattaa sieltä taas ottaa liekkiä. Pomo töissä on pitänyt huolen, että viikonloppuina ei ainakaan kisaamaan päästä lähiaikoina, mutta katsotaan! Lisenssiä en ole vielä hankkinut edes, mutta olen jotain saanut tehdyksi... nimittäin ilmoitin Noan MH-luonnekuvaukseen Mäntsälään huhtikuussa. Tätä mietin jo viime kesänä, mutta sitten en saanut ilmoitettua meitä mihinkään ja nyt sitten kun Spanieliliitto kokeen järjestää, niin päätin tarttua tilaisuuteen. Katsotaan, mitä tuleman pitää... tunnen Noan suht hyvin, mutta on kiva kuulla ja nähdä miten pikku-ukko toimii tälläisessä tilanteessa.

Ei mulla muuta, nyt pakko mennä takaisin lepäilemään!

-P

Anti-Joulua!

Voin sanoa näin kaupassa työskentelevänä immeisenä, että en muuten laita tikkua ristiin ton joulun suhteen. Joulussa parasta on pikkujoulut ja karmeinta ne hirrrrveet joululaulut. Amen, eikä muuta!

Hiljaiseloa on ollut ja ei tässä nyt kummoisia ole edes tapahtunut. Lunta on tullut reippaasti ja karvaset kämppikset meni asiasta aivan sekaisin :) Hienointa on saada töihin puhelinsoitto vanhemmilta, että "Sun koiras on ihan sekopäitä! Oli pakko päästää Onni irti, koska en hallinnut sitä." Onni 12v, ei hallinnassa! Nauratti ja naurattaa kyllä vähän edelleen. No herranjestas, sehän se... Onni täytti 3.12.2012 täydet 12 vuotta. Ihana papparainen on jo seniori ja ulkona käyminen on välillä sellaista "köpöttelyä". Ja mahtavaa, että aina niin täysillä ulos lähtevä koira ei enää aamulla jaksais millään herätä aamupissille :) Tosin, jos vapaana pääsee mettälenkille, on meininki rivakkaa ja pappa jaksaa yli tunnin lenkkejä helposti.

Ei oo mitään uudempia kuvia, kun kun..kun ei nyt ole!

Noa vinkkaa silmää kaikille kivoille ladyille!


Noa harkkailee Korkeavireellä ja pikkuhiljaa alkaa taas tatsi löytymään. Käytin ukon hierojalla viime viikolla ja muutos on kuulema huomattava. Ei jumia siellä, eikä jumia täällä. Nyt vaan on mietinnässä, että edustanko ensi vuonna vielä Kanavan Koirakiltaa vaiko rotuyhdistystä? Killassa tulen aina kuitenkin olemaan jotenkin osallisena, mutta en siellä treenaa. Kouluttaja Ninin kanssa ollaan monesti naureskeltu sille, että olen oikeasti ollut 13v, kun hän on minut eka kertaa nähnyt. Olin kuitenkin 16v kun Onni muutti meille ja nyt olen vielä vanhempi :) Monet kisat olin mukana ennen oman koiran hankkimista ja eräänkin kerran on lähetinä tullut juostua radan ja toimiston väliä. Muistoja muistoja <3

Ikuisuusprojekti on päätöksessä ja tämä tyttö on papereita vaille Sosionomi (Amk). Paperit saan ulos 21.12.12 eli siis ei niitä tarvitse edes hakea, kun tulee maailmanloppu. Keskityn siten olennaiseen ja lähden keikalle Helsinkiin 20.12 ja paperit tulee postissa... jos kusti selviää!

Ei nyt oikee irtoo, katsotaan toiste kun on ehkä jotain kerrottavaa :)
-P

Päivitystä

No jo on suppeeta, kun tuntuu ettei enää saa tätä konetta auki että tänne jotain kirjoittaisi. Tuo puhelin on ilmeisesti liimautunut käteeni ja auta armias, jos se rikkoontuisi!! Ei herätyskelloa, ei kelloa yleensäkään, ei muista yhtään puhelinnumeroa, ei pääse facebookkiin joka halvatun minuutti ja voi luoja, ei WhatsAppia. Huhhuh, vaatii taas hivenen itsetutkiskelua nämä elämän tärkeysjärjestykset :)
Viimeinen harjoittelu pulkassa ja vielä viimeinen rutistus opparia edessä ja sitten...???... Valmis? Asia on aina ollut siellä jossain tulevaisuudessa ja nyt se on kuukauden päässä, niin pistää vähän miettimään.

Entäs kirjoitelman pääosanäyttelijät, mr Oo ja mr Noo. Herra Onni on voinut hyvin ja alkanut syömäänkin taas suhteellisen normaalista. Ehkä se todella pitää paikkansa, etä kun lakkaa stressaamasta, niin asia helpottuu. Onnin kohdalla siis ensin ei syöty aamumixejä, sitten ei syöty iltaluita ja lopuksi jopa ei syöty yhtään mitään. Kunnes sain eräältä erittäin viisaalta naiselta neuvon, että syötä sille papalle sitä mistä se tykkää. Ja tadaa, nyt syödään aamumixejä ja luitakin... niitä mistä Onni tykkää. Luuta ja nahkaa tuo koira vielä on, mutta jaksaa lenkillä ja on ikäisekseen pirteä, niin kyllä se tästä. Noa kyllä syö ja söi.... ja söi myös osaksi Onninkin sapuskan. Hmmm, dilemma: Toinen koira lihoo ja toinen laihtuu, vaikka ruokaa tai sen määrää ei ole muutettu. DOU! Ratkaisin tämän ongelman ja opettelimme Noan kanssa uuden toiminnon, joka kulkee nimellä: Ilman lupaa EI mennä toisten ruokakupille. Mamman pitäisi vaan muistaa "vapauttaa" ukko, joskus kun on käynyt niin että koira makaa kupin vieressä ("useamman" minuutin)ja odottaa lupaa mennä nuolemaan toisen kuppi :)

Oltiin 20.10 Tampesterissa tai siis Lempäälässä Huittisen Harrin koulutuksessa. Bullbenz-agi nimellä se taisi kulkea ja kyllä siellä olikin monta punavalkoista liitelijää. Harri oli loistava kouluttaja ja osasi lukea vireen laskut ym. vieraista koirista. Tykkäsin todella paljon.
Agilityssa muutenkin on jonkin verran tapahtunut harkkamuutoksia, kun siirryttiin Kanavalta treenaamaan Korkeavireelle. Saatiin hyvä päivä ja hyvä kellonaika, niin mikäs siinä. Muutoksen syynä matka ja koiran kroppa. Noalla on kuitenkin aikas pitkä selkä ja se mielestäni oireilee turhan paljon maneesilla, ei varmasti tee hyvää hyppiä ja liikkua siellä maneesin perunapellossa. Mukava kuulla Katrin mielipide seuraavalla hierontakerralla. 

No eipä tässä muuta, puolet jäi varmasti kirjoittamatta, kun vieläkin muistissa (ei maistissa) lauantain pikkujoulut :)

Pia

Syksy tuli!!!

Ihanaa, kun tuli syksy! Ilmassa on ihan selvästi sellaista syksyn tuoksua ja puut on ihanan värisiä ja oioioi!! Ainoa miinus on, että illat pimenee tosi nopeasti ja metsään ei enää pääse hirmuisan myöhään. Kohta täytyy kaivaa pojille Team Ahma- heijastinliivit käyttöön... ja pojat kiittää :)

8.-9.9 vietin viikonlopun omissa Killan kisoissa toimistossa konetta näpytellen. Lauantaina oli piirinmestaruus kamppailut yksilökisana ja hienoja suorituksia nähtiin. Sunnuntaina kisasin Nobin kanssa pari virallista starttia ja joukkuepiirinmestaruus skaboissa startattiin kanssa. Yksilökisat meni taas...noh... ne meni. Eka startti koostui keppimokasta ja sitten tyhmääkin tyhmemmästä putkimokasta, syypää Pia Kirstiina (kukas muukaan). Toinen startti oli taas "vain Noan pienessä ja kapeassa elämässä": Koira kiipeää A:n, A:n harjalla koira näkee LENTÄVÄN LEHDEN ja hyppää kooooorkealta alas tutkimaan lehteä. Omistaja näkee punaisen sävyjä. Omistaja ottaa koiran kanssa A:n kontaktin ja lähtee radalta pois. Koira tarjoaa siinä mennessä myös täydellisen puomin kontaktin. Omistaja heltyy. Siis MITÄ??? Onko Noalla keskittymiskykyä vai onko se kenties sellaisella On/Off systeemillä käytössä? Vai onko Noalla keskittymiskyky, mutta agility ei ole sille tarpeeksi kiinnostavaa? Olihan pojilla tosiaan aika pitkä päivä häkissä nököttää, välillä lenkillä käyden, mutta kuitenkin. Joukkuekisa vaati pientä itsensä kokoamista ja lopputuloksena hieno 0, mutta väsymys näkyi varmasti molempien menossa. Hieno joukkueemme teki 4 hienoa nollaa ja tulos riitti toiseen sijaan... harvemmin sitä joutuu nollia pudottamaan tuloksia laskiessa. Hyvä Kanava!!! Tässä vielä kaksi pätevää kooikkerhönttiä:

Viikonloppuna käytiin Minnan kanssa pitkästä aikaa lenkillä ja tehtiin Noalle jälki kahdella katkolla. Otin karvasista lapsista muutaman kuvan ihanan syysilman kunniaksi:

                         Rakastan tätä kuvaa, vaikka se ei ole mitenkään otettu kaiken taiteen sääntöjen mukaan

                                                            Herrä Nättimys

                                                            Melkein veljekset :)

                                                        Ronja Ryövärintytär

Possu-Maaria, syystyttö

Sunnuntaina haisteltiin ja peppu irtosi, kun valjaat iskettiin reppuun... Noa ajatteli varmaan, että VIHDOIN oikean lajin pariin. Pettymyksen määrä on agilitykisoihin saapuessa ollut suuri. Noa lähti jäljelle innokkaasti ja keskittyminen ei ollut parasta mahdollista. Tauko näkyi myös siinä, että katkot eivät meneet niin hyvin kun ne ovat aikaisemmin menneet. Tarkistettin veretyksen loppuminen noin kahdeksan kertaa ennen kuin uskottiin mihin suuntaan jälki oikeasti lähtee. Hienosti rengasti molemmat... useaan kertaan. Huomattiin Minnan kanssa, että Noa on puolivammanen (emäntääsnsä tullut). Joka kerta kääntyi mieluummin vasemman tassun puolelle :) Aika hassua! Makaukset merkkasi erinomaisesti, yhden jopa pissaten (jihaa)! Nyt varmasti kokeita ruvetaan vasta ensin vuonna seuraavaksi väijymään, kun pääkaupunkiseudun kokeeseen ei päästy edes varasijalle.

Eipä tällä kertaa muuta, adios!

-P

Liitoa ja oleilua

Heipskukkuu... on taas taukoiltu kaiken kirjoittamisen suhteen. Koneallergiaa varmaan:) Äsken taas joku ihme pöpö puraisi ja sain taas tehtyä isoa työtä etiäpäin, siihen auttavana tekijänä oli varmaan kun luki luokkakavereiden valmistujaisista. Toiset ne on vaan niin aikaansaavia, kyllä minäkin välillä :)

Koiraton viikonloppu oli perjantain osalta katastrofi ja lauantain suhteen ihana. Perjantaina 17.8 olin siellä surullisen kuuluisassa Weekend Festival- tapahtumassa ja voin kertoa, että kaikki se ruuhka ja odotus ja kuumat bussit ja blaaaaaah oli kaikki totta ja sitä aikalailla elettiin. Onneksi näin sen mitä varten liput ostin, kaikilla ei ollut samanlainen tuuri. Bussien odottelu n.6h- festarit n.2h.
Yöllä koin sitten ensimmäisen kunnon kontaktin virkavallan kanssa, kun kyyditys Espoosta Vantaalle sujui leppoisasti poliisien maijan kyydissä mukavia jutellen... tultiin ulos sivuovesta, ei takaovesta ja tarina päättyi ilman mitään merkintöjä valtion kirjoihin :)
18.8 Vietettiin akkaporukalla Annen tupareita... tai oli siellä uroksiakin, 5 pientä ja kaksi "isoa" (mutta toinen niistä aika varmasti vielä pennun tasolla) Pennut oli syötävän ihania ja voi rakkaus. Jo silloin niin sosiaalisia, mutta kyllä ne pienet pirut osasivat maiskutela varpaista ja vetivät naruista. Ihanaa toisaalta nähdä mitä niistä rakkauspakkauksista isona kasvaa. Noa katsoi Julian vauvoja ensin vähän "yrjö suussa" ja sitten kun alkoi pikkuhiljaa vähän lämmetä oli Julia sitä mieltä, että enomies pysyy vaan kauempana palleroista.... ja kyllä tuo pysyikin. Noa nautti huomiosta ja meni rapsuttelijalta toiselle ja laittoi tassun reteesti reiden päälle :) Yl vietettiin hienossa yksiössä, sillä päästiin Annen asuntovaunuun... oltiin oikein city-karavaanareita :)
Onni-pappa vietti viikonlopun siskollani Nuca-aussin kanssa. Turvallisessa paikkaa pappa oli, sillä Nuca on aina ottanut Onniin erittäin suojelevan asenteen ja muut koirat eivät silloin Onniin edes katso.

Noa kävi siinä lomaviikolla vielä hieronnassa ja pääsi lapsenvahdiksi (surkea kännykuva):

Tämä kyseinen poika seurasi Noaa aina nähdessään. Täytyy sen verran kehua, että vaikka ilme on taas sarjassamme "yrjö suussa", niin erittäin kärsivällinen kaveri oli. Ei näkynyt jenkkihymyä tai kuulunut murmur-ääniä... karkuun meni kyllä pentujen villinä aikana :) Kyseessä oli siis Katrin Lokatin-lapsia... ihan mahtavia pikku corgeja... En oo ikinä nähnyt noin pieniä kyseisen rodun edustajia, IHANIA!

Loma lopetettiin poikain kanssa agilitykisoihin. P-haulla oli kakkosille pari rataa ja sinne mars. Virkkala/Sivonen-yhdistelmä oli suunnitellut erittäin mukavat radat. Ensimmäinen (agi) rata oli mentävissä, mutta minä olin suunnitelmalisesti ja erittäin kärsivällisesti milloin myöhässä, milloin ihastelemassa Noan menoa ja ennen kaikkea häpeäkseni Noan tiellä. Kyllä hävetti taas oma typeryys. Toisella radalla (hyppy) oli ohjaajakin enemmän kartalla. Harmittava hylky tuli kun Noa sujahti väärään päähän putkea... kävi itseasiassa niin outo juttu --> oli U-putki, jossa koira piti viedä toisen pään ohi kauemmaiseen päähän ja olin vetävinäni Noaa hyvän matkaa jo kohti toista päätä ja kroppa ja koko rintamasuunta oli oikeaan suuntaan, MUTTA sanoin "putki" liian aikaisin ja Noa kääntyi kuin kolikon päällä lähimmäiseen putken päähän. Olin ihan haavi auki siellä radalla. Hyvällä sykkeellä loppuun ja sain ukkelista irti jopa haukahduksen viimeisellä hypyllä. Mieli on hyvä sen hyppärin jälkeen ja kohti uusia kisoja. Ensi viikonloppu menee sitten omissa kisoissa työskennellen ja kisatenkin.

Mikähän ilkeä buumi tässä lähiaikoina on ollut, kun monta hyvää koirakaveria on lähtenyt sateenkaarisilloille ihan liian aikaisin? Hyvää matkaa kaikille mahtaville persoonille, viimeisimpänä hyvää matkaa toivoteltiin Fredille <3

Eipäs muuta... adios!
-P