sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Koira2013 meidän osalta

Startattiin Lahdesta 14.12 klo7 kohti Helsinkiä ja Pohjoismaiden voittaja näyttelyä. Matkassa: Minna ja Minea, Marisa ja struudelit sekä turistin virkaa hoitava Anu. Matka meni oikein hienosti aina Hartwall areenan kohille, josta alkoi kökkiminen jononssa. Onneksi oltiin kuitenkin sen verran aikaisin liikkeellä, että ei kökitty siinä kauaa ja jono liikkui kuitenkin koko aika. Olin itse aika järkyttynyt sen näyttelyn koosta ja siitä kusen ja paskan määrästä mitä oli jo parkkihallissa... oikeasti, antaako ihmiset koiriensa suhuttaa ihan mihin sattuu oikeassakin elämässä (näyttelyt onkin yhtä "satua") Olin muutenkin ihan tautipelkoinen ja Matti ei haistellut ketään tai mitään :D Päästiin aika kivuttomasti kehän laidalle ja onneksi oli tilaa paljonkin. Matti oli suht rento ja kävelytin sitä hallia ympäri ja leikitinkin vähän, jotta ukko rentoutuisi. Matin tuhovoima oli jo kuulema kiirinyt kehän laidalle ja sen silppurintaidot saivat "kehuja" mm. Saijalta :) Riemu repesi, kun Anne, Nanna ja koirat olivatkin yhdellä häkkilueella ja Matti tunnisti porukan. Myös Maggie siskoa haisteltiin ja mielisteltiin, käytiin Suvin ja Mäksyn kanssa yhdessä ulkoilualueella (se olikin näky) Matti ei meinannu millää pystyä heittää kepillistä, kun paikka oli jotenkin utopistinen sen mielestä. Äkkiä kakalle kulmaan ja sitten etsittiinkin pissapaikkaa jonnii aikaa.

Anne otti Masan hoiviinsa ja kävelytti ja harkkasi kehässä. Pöydälläkin ihanat ihmiset kävi tutkimassa ja kopeloimassa Masaa,hyvin oli mennyt kuulema! Sitten alkoi kehä, tuomarina oli pitkänhuiskea Saija Juutilainen. Ihanasti käsitteli koiria ja tsekkas ensin maassa jotain ja sitten mentiin pöydälle. Kerron tässä vain meidn kokemuksia, kun koiria oli paaaaljon! Yllätyksekseni Matti hyppäsi tuomaria päin, kun kävi katsomassa ilmeisesti ilmettä maassa. Olin helpottunut ja rentouduin. Päydällä Masa oli kuin kallio ja kuulema älyttömän rento (Hyvä poika <3) Tuomari otti jopa kaksi kertaa Matin päästä kiinni ja vähän lässytteli ja pikkumies seisoi kuin tatti, kerran taisi Annea katsoa tyyliin "onko tää ok?" :) Tuloksena ERI ja olin niin tyytyväinen. Junnuluokassa sijoitus kahdesta osallistujasta toinen ja arvostelu oli erinomainen, Matti oli (ja onkin) tuomarin mielestä vielä kesken. Tottahan se on, painoi eilen kotivaa'alla 11kg. Vertauksena Noa 37cm painaa 10-11kg ja Matin säkä kuitenkin päälle 40cm.

Täsä mä olen!  (Sala)kuva by Suvi Tyynismaa

"9 kuukautta. Hyvärunkoinen ja luustoinen. Mukavan lihaksikas juniori. Oikeat mittasuhteet. Hyvät vahvat käpälät, mutta etuosa saa vielä tiivistyä ajan kanssa. Urosmainen. vielä kovin kapealinjainen pää. Hyvä purenta, ilme ja pigmentti. Kaunis karva ja puhtaat värit. Yhdensuuntaiset, vielä kovin kapeat liikkeet. Tarvitsee lisää ulottuvuuta. Mukava luonne. Kaunis sivukuva. Tarvitse aikaa" ERI

Kuva: Suvi Tyynismaa
Päivä oli muutenkin Oorbellen suopea... Mila ERI, Maggie ERI +juniorivoittaja, Lex ja Nero sai ERIt ja Lexalle vielä pari kirsikkaa päälle, Keira äippä oli daameista kaunein ja Maggie siinä kakkosena ja Keikkuli vielä VSP koko skabassa.Niin ja olihan kasvarikin, Matti pääsi siihenkin Annen kanssa ja hienosti olivat Oorbellenit kakkosia KP:n ja hienon arvostelun kera.

Kuva: Suvi Tyynismaa



Noa-poika on ollut pikku-potilaana. Lenkillä sen kannuskynsi vääntyi ja tiputteli vähän verta.Putsasin ja Laitoin siihen siteen. Aina kun sen vaihtaa on kävely lähes mahdotonta ja valkuaiset vilkkuen mulkoillaan linkaten :D Antaa sen nyt rauhassa parantua. Normaali lenkkiä sen kanssa on kyllä tehty, mutta kannus on ollut suojattuna. Voi olla, että huomiset agit jätetään sen kanssa väliin just in case. Viime viikolla kokeilin Pomppia, siis niitä mantteleita,  Korkeavireellä ukoille ja messarista ne sitten ostin. IIIIIIIIHANA vihreä kuosi tullut, olisin halunnut sen molemmille mutta päätin ostaa Noalle ruskean, ettei sotke. Lisäksi valo-/vilkkupannat tarttuivat mukaan. Olisin halunnut ladattavat, mutta niitä ei ollut.  Nuo oli kohtuuhintaisia niin ostin sitten pattereilla toimivat...täytyy odottaa, että Petelle tulee muitakin kuin oransseja led-pantoja pian varastoon, niin saan pojille ladattavatkin.

Pidennetty viikonloppureissukin tuli varattua ja ihan täällä Suomen rajojen sisällä pysytään. Lähdetään pohjosempaan koirain ja Marin laumoinen kanssa pe-ti helmikuun vaihteessa. Ihana pikkumökki vuokrattiin, mihin saadaan kuitenkin pojat erikseen jos tarvis! Hiihtoa ja ulkoilua ja kätköilyä ja ulkoilua ja ulkoilua....JEEE!

Sitä odotellessa.... ja jos ei ennen joulua tule päivitystä, niin Hyvää Joulua ja tulosrikasta Uutta Vuotta 2014 Teille kaikille!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti