sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Miten kaikki keksii hirveen näpsäköitä otsikkoja? OIKEESTI.

Minä en keksi, lyö ihan tyhjää kun yrittää edes. Toisaalta on kuitenkin tätä tapahtumaa ollut, että jos se kaikki ilmentyisi otsikossa, olisi se sanojapötkössäilmantarkoitusta.

Tammikuussa treenattiin agsaa oikein kovasti, ohjatusti ja ihan isse. Matti on kyllä mainio, vaikka joidenkin asioiden sisäistämiseen menee pienellä ponilla aikaa. Noakin ihan selkeesti aina vähän sisuuntuu, kun Matti on ollut radalla mun kanssa. Sitten tappijalka vetää hirveet kierrokset ja menee hurjana :D

30.1 oltiin koirauimalassa jälleen tällä kertaa Marin koirien kanssa. Meillä oli uittaja, Marin cockerit paino miljoonaa lelun perässä. Kuten sanoin asioiden sisäistäminen vie Matilta aina vähän aikaa ja niin kävi uimisenkin kanssa. Ajattelin että toteutuuko edellisen kerran räpiköinti ja panikointi pikkuherran kohdalla tälläkin kertaa, mutta mitä vielä... Aluksi vähän jänskätti ja uittaja vei Matin päästä päähän altaassa. Noaa sain vietyä ihan ite, Noa oli kuul. Matti rohkaistui koko ajan ja yi puolet ajasta uittaja ei ollut edes altaassa vaan sain molemmat kannustettua itse veteen. Seuraavaksi kerraksi ei enää uittajaa tarvita *peukku* Seuraava kerta varattiinkin jo, hyvää liikuntaa näin talvisin. Jos sitä ens kesänä uskaltaisivat ihan luonnonvesissä pulikoida.

31.1 töiden jälkeen lähdettiin reissuun Vuokattiin. Tiistaina vasta tultiin takaisin... siitä reissusta voin kertoa teille kuvin:
Kaksi emäntää ja neljä uros koiraa 50 neliön mökissä, jossa ei oikeastaan saanut koiria eristettyä ovin. Makkari oli Marin valtakuntaa ja se oli alkovi tyylinen (ei ovea), me nukuttiin poikien kanssa olkkarissa. Noa ja Chili välillä väsyneenä örisivät ja tuijottelivat, mutta se siitä. Kerran yrittivät jotain "tappelua" saada aikaiseksi, mutta kun lensivät pihalle, rauhoittuivat.Saa olla ylpeä näistä kavereista. Eka yö meni valvoessa, sillä koirat oli nukkunut automatkan ja eihän sitä unta enää yöksi riittänyt. Chili ja Matti riekkuivat ja Noa pysyi mun jaloissa ja Max Marin.Hieno reissu ja ihanat maastot. Hiihdinkin kerran, 600m. Kaksi kertaa tasatyöntö ja varoitus vauhdikkaasta laskusta... tanner tömisi!

Viime perjantaina käytiin sauvojen kanssa Vesijärven jäällä lenkillä.. Matkaa kertyi 7km, mutta tuntui enemmältä, kun jään päällä oli loskaa ja lunta :/ Tunsi kävelleensä! Panikoin ensin, että kestääkö se jää... mutta kun mies pöräytti moottorikelkalla ohi, olin aika varma että kestää :D

Eilen oltiin Ojangossa Kooikerhondje yhdistyksen järjestämässä agi-koulutuksessa. Sami Oksa koulutti ja meidän ryhmässä Hilary, Peter, Weera, Mila ja Masa. Oikealla tiellä ollaan agin suhteen, pieniä pätkiä hyvällä palkalla aluksi. Siihen voisi kiteyttää meidän koulutuksen. Koulutuksen jälkeen nähtiin Matin ja Milan veikka Mio. Pitkästä aikaa myös Matti näytti pieneltä. Mio oli aikee äijä, suht korkea ja massava urosmainen kaveri...ei todellakaan lihava. Tosi hyvässä kunnossa oli poika ja luonnekin oli oikein hieno :) Matin mielestä Mio oli uros, jolle piti haukkua ja jonka kanssa ei todellakaan voinut leikkiä. Mulkoilivat toisiaan ja Matti oli selvästi mustis, kun Mio leikki Weeran ja Milan kanssa... Miolla oli vähän "miesten elkeitä". Kerran tuijottelivat pojat toisiaan pienen jenkkihymyn kera, mutta kun jutulle laitettiin heti piste, pystyttiin jatkaa vapaana taivallusta. Anne otti sisaruksista kuvia, joita toivottavasti saan tännekin esille :) Haettiin (tietysti) Matin kanssa myös yksi geokätkö :)

Tälläistä meillä, palataan taas!
-P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti