Noan kanssa oltiin 8.-9.6.2013 Orimattilan Karkkulassa mejäilemässä. Lämmin viikonloppu olikin, vaikka onneksi koepäivänä aurinko kävi välillä pilvessäkin... mutta perjantain ukkoset jättivät kuitenkin jälkensä painostavan ja osittain jopa trooppisen ilman.
Jälki oltiin käyty suunnistamassa jo edellisenä perjantaina ja tosiaankin vähän jännitti perjantain ukkosten jälkeen, miten krepitykset olivat selvinneet. Lauantaina mentiin klo13 majalle ja siitä sain veretyskaveriksi MeJäljestäjien järjestämän mejä-kurssin kurssilaisen. Yritin selittää parhaani mukaan kaiken oleellisen ja varsin hauska 2h vietettiin metsässä verettäen, piilomerkaten ja jutellen mejästä. Minna meni verettämään AVO-luokan jäljen yhden ensi kertaa kokeessa olevan tytön kanssa.
Vähän jouduin yhtä makuuta piikkilangan takia siirtämään, mutta jälki löytyi ja veretys sujui mallikkaasti. Kyllä siinä aina oma aikansa menee, kun merkkaile ja miettii tukimerkkejä ja varsinkin niiden määrää. Itse jätän mielestäni aika paljon tukimerkkejä, sillä suuntavaiston ollessa nolla, on niitä pakko olla.
Sunnuntaina oltiin jo hyvissä ajoin ennen seiskaa majalla ja käytin pojat pissalla. Mattikin pääsi tutustumaan mejämaailmaan ja sai paljon uusia ystäviä :)
Jäljen arvonnassa (21-26) minulle jälki numero 25 ja opastin jäljen 24... Jäljet olivat saman tien varrella, joten siirtymien omalle jäljelle sujui kävellen. Kuten tapoihin kuuluu (ainakin MeJäljestäjien kokeessa Noan kohdalla) pääsimme sirun tarkistukseen. Tämä oli nyt kolmas Orimattilan koe ja muistaakseni kolmas sirun tarkistus. Sirun tarkistus meni hyvin ja sain Noan keskittymään pelkästään lillipulliin :) Sitten odoteltiin. Meidän tuomariryhmällä oli tuomarina Leena Kähkönen ja hänellä oli vielä opissa tuomariharjoittelija Mari Myllynen. Toisena tuomarina oli Hannu Palonen. Opastukseen pääsin vasta noin klo13 ja omalle jäljelle 14 jälkeen. Opastus sujui hyvin, olisin voinut vieläkin enemmän laittaa merkkejä, huomasin sen jäljen purussa. Sain jäljelle ihanan labukan Letun, joka oli 9v ja elämänsä aikana saanut YHDEN kakkostuloksen, muut ovat olleet ykkösiä!! Ihan huippukoira ja salaa toivoinkin, että tämän "vanhan" rouvan työskentely pääsisin seuraamaan.... ja voi pojat oli hienoa meininkiä!!! Kyseinen koira lopulta voitti luokkansa hienolla VOI1 48p. tuloksella.
Meidän jäljellä aurinko paistoi aika kuumasti, mutta Noan olin saanut pidettyä aika viileänä. Sai vielä nukkuakin yksin takapoksissa, kun siirrettiin Minnan kanssa Matti nukkumaan oman opastukseni ajaksi takapenkille. Innokkaana Noba kiskoi jäljen alkua kohti ja sitten matkaan. Noa söi alkumakauksen ja ohjasin pojan 10m matkan töihin. Tarkkaa ja rauhallista työtä tuntui Noa tekevän ja ensimmäisen makauksen vain pysähtyi ja haistoi sitä... olisi voinut merkata paremmin mielestäni. Ekalla kulmalla oli työskentelyn perusteella katko ja Noa haisteli veretyksen loppupätkän useamman kerran ja ei voinut uskoa että veretys vaan loppuu siihen. Sitten alkoi rengastus, mutta kierrokset vaan laajenivat laajenemistaan, eikä päätä löytynyt. Saatiin siitä eka hukka. Alotettiin puhtaalta, mutta kun herran primääreillä tunteilla oli leikitty, laski vire vähäksi aikaa kun lehmänhäntä. Toinen osuus oli oikea parkour-rata... Aivan käsittämätöntä rytöä ja suota ja sammalta ja hyppimistä yli ja ali. Sanoinkin tuomarille yhdessä vaiheessa, että kiva varmaan arvostella koiraa, jota EI NÄE. Noasta ei näkynyt hännänpääkään, kun herra paineli etiäpäin :) Ei mitään hajua oliko siellä makuu missä kohtaa ja mitä siinä tehtiin. Kulmalla Noa meni ihan jäljensuuntaisesti ja kolmannen makauksen osoitti nyt sitten parhaiten. Kulma myös hyvin, mutta ennen viimeistä makausta alkaa taas ihmeellinen pyöritys ja Noan lähtiessä paluujäljelle tuomari tuomitsee hukan ja sanoo ajankin menneen Noan pyörittäessä minua pitkin metikköä. Mentiin harjoitellen kaadolle ja siellä Noa taas jäljesti erittäin mallikkaasti. Ensimmäinen ja viimeinen pätkä oli mielestäni ns. normaalia Noaa ja siinä välissä oli jotain ihan muuta kun mejäilyä. Noa pyöritteli ja tarkisteli aivan mahottomasti (riistajälkiä?) ja väsytti itsensä.
Tuomari kysyi minulta lopussa, että hermostuinko mä koiraan ekalla hukalla, kun häntä oli ihan alhaalla. Sanoin vaan, että Noa otti "virheen" itseensä... aivan kun agilityssä esim. rima tippuu ja Noa näkee sekä kuulee sen... vire laskee ja radalla on kuin eri koira. Noa tiesi, että kun puhun sille jäljellä ja kutsuin sen luokseni, se oli omasta mielestän tehnyt ison virheen ja oli ihan down. Sanoin etten todellakaan hermostunut koiraan, vaan yritin ottaa sen mahdollisemman huomaamattomasti uuteen yritykseen. Tuomari sanoi myöskin jäljen tekijälle, että jäljellä pitäisi koiran olla näkyvissä sen 6m jälkinarun päässä. Opas oli myös vähän harmissaan... tiesin hänen olevan kokenut mejäilijä ja suunnistaja. Sanoinkin vaan, että koiralle tämä maasto ei todellakaan ollut niin ongelmallinen, kun se näytti. Koetilanteessa vaan suoritus arvostellaan, joten olisi suotavaa, että koira näkyisi :) Ei jäänyt jäljestä eikä jäljestäjästä mitään hampaankoloon. Meillä nyt vaan oli tämmöinen päivä tällä kertaa.
Purin oman jäljen... ensin herätettyäni Minnan ja Matin päiväunilta :) Meidän jäljelle oli muuten viikon aikana ilmestynyt karhun sonnat, jee jee! Palattiin takaisin majalle ja kun toimintamme oli keskittynyt enemmän loppupään jälkiin, ei tarvinnut kauaa odotella tuloksia. Oma selostuksemme luettiin ensimmäisten joukossa ja se kuului siis näin: "Koira havannoi lähtömakauksen syömällä sitä. Ohjaten matkaan maavainuiseen, rauhalliseen työskentelyyn.
1. osuus jäljen päällä makaukselle, jolla pysähdytään. Katkokulma häämöttää ja sen ratkaiseminen osoittautuu vaikeaksi tänään. "Yhä vain" laajenevat lenkit vievät hukkaan. 2:lla osuudella jäljen sivussa kulkua, makaus mennään yli.
2. ja 3. normaalikulmat näppärästi. 3 makaus huolella pysähtyen. 4. osuuden alussa koira lähee paluujäljelle - 2. hukka.
Koiran työskentely alkaa takkuilla ja puuroutuu totaalisesti ajan puitteissa viimeisen osuuden alussa. - tuomari keskeyttää kokeen." VOI0
Hieno mamman poika, vaikka väsyttikin itsensä tarkistuspistoilla.
Ollaan oltu pari päivää relaamassa mökillä Pukkilassa ja kyllä tuli tarpeeseen. Koiratkin nauttivat yhdessäolosta ja ulkona liikkumisesta vapaana. Valloittava pikku kylä Pukkila olikin, toivottavasti päästään joskus uudelleen sinne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti