Voi kuinka me sinua kaivataan...

Ei saatu Onnia korjattua, eikä paremmaksi paikattua.... Maailman parhaalle sheltille jouduin sanomaan hyvästit 3.4.2013.

Varasin siis Onnille röntgenin ajan ja 3.4 aamulla mentiin reippaana jäälenkin jälkeen eläinlääkärille. Vanha tekijähän tuo pappa oli kuvauksissa ja minäkin sain tutut suojavarusteet päälle (en edelleenkään ole raskaana). Kuvia otettiin kolme ja sitten odoteltiin aulassa. Eläinlääkäri kutsui huoneeseen ja aloitti lauseen "Ikävä kyllä laihtumisen syy näkyy kuvissa..." Sitten alkoi posket kastua ja siinä sitten kuuntelin koira sylissä sanoja kuten "saattohoito" massiivinen vatsalaukun kasvain" "tuhkaus" "eutanasia"... MITÄ? Piti vaan käydä kuvissa ja lähteä siitä kotiin tulosten jälkeen. Vatsassa siis massiivinen kasvain, joka esti sapuskan imeytymisen. Siinä sitten jossain usvassa istuin Onni sylissä tunnin ja mietin mitä tehdä, vaikka aika selvää se oli mitä tapahtuu. Äitikin siinä kävi hyperventiloimassa, mutta oli pakko lähettää se takaisin kotiin, sillä juuri sitä ei nyt olisi tarvittu. Siskosta oli sanoinkuvaamaton apu. Loppujen lopuksi eläinlääkäri tuli kysymään mitä olin päättänyt ja sanoja ei vaan suusta tullut, mutta niitä ei tarvittu. Onni sai rauhoittavat ja kuiskasin viimeiset sanat papan turkkiin ja sitten olikin aika päästää paras ystävä pois.

, 

Onni 3.12.2000-3.4.2013

Onni tulee aina olemaan spesiaali ja tulen vertaamaan kaikkia koiria Onniin väistämättä. Meidän talouteen ei varmasti vähään aikaan (josko koskaan)tule shelttiä. Sitä yhteyttä ei vaan voi selittää. Miettii vaan miten kakara sitä on ollut, kun Onni astui elämään ja nyt lähennellään kolmeakymppiä. Se on nähnyt kaiken ja aina ollut iloisena kotona vastassa. Erossa ollaan oltu yhtäjaksoisesti enimmillään viikko... vastassa lentoasemalla oli erittäin loukkaantunut sheltti, joka ei edes päin katsonut :)

Onnilla oli paljon ystäviä, niin kaksi kuin nelijalkaisiakin. Onni oli helppo ottaa mukaan minne vain, kun se tuli kuitenkin toimeen kaikkien koirien kanssa. Ollaan vietetty aikaa niin australianpaimenkoirien täyteisessä mökissä, kuten yksi Agirotu myös belggareiden kanssa. Haukusta ja korvien asennosta pystyi jo lukemaan onko vastaantulija ystävä vai vieras. Viisaskin se oli, ymmärsi paljon sanottua ja sanomatonta.

Sain anteeksi jopa sen, että viisi vuotta sitten meidän perhettä tuli täydentämään pieni kooikerhondjen alku. Kaksi viikkoa Noa oli Onnille ilmaa, kunnes yhtenä kesäisenä päivänä aloitettiin yhteiset leikit. Tuollainen harmaarparta on käsittämättömän iso apu pennun kasvatuksessa ja vielä kun pentu pitää harmaapartaa miltei parhaana asiana maailmassa, niin minulle jäi rutkasti vähemmän työtä. Miten tämä on sitten Noaan vaikuttanut... Noa ei aluksi varmaan edes ymmärtänyt ettei Onni tule kotiin, se on varmaan vaan hoidossa. Ensimmäistä kertaa luottohoitolassa käydessämme Noa loi muhun sellaisen "katseen", ehkä tuo sitten tajusi sen. Hyvin on yksinelo mennyt, vaikka olen aina pitänyt Noaa sellaisena "enemmän duoo, ku sooloo"-versiona.Itselle on ollut vaikeampaa, kun mietin mihin lenkillä tarvitaan tuota toista kättä? Miksi namupalat pitää edelleen puolittaa? Onko niin, että ulkona ei enää tarvitse huutaa tai läpsytellä käsiään?

Paljon hyviä muistoja jäi kertomatta. Onni oli yksi ja ainoa, ainutkertainen.